|
Etsijäkoirakon koulutus
![]()
Koiran kanssa harjoittelun lisäksi ohjaaja opiskelee erilaisia muita etsinnöissä tarvittavia taitoja. Maasto ja sääolosuhteet vaikuttavat huomattavasti etsintöihin, joten ohjaajan on perehdyttävä niihin liittyviin erityispiirteisiin. Ohjaajan tulee oppia, miten tuulet, ilmavirrat ja maanpinnalla tapahtuvat olosuhteiden muutokset vaikuttavat hajujen liikkumiseen. Samoin hajujen käyttäytyminen erilaisissa maastoissa on oleellista. Suunnistuksesta on hyvä osata ainakin alkeet, sillä harjoituksissa ja tosietsinnöissä joutuu jatkuvasti lukemaan karttaa. Lisäksi koiran ohjaajan on syytä osata koiran, kissan ja ihmisen ensiapua.
Hajutunnistus on kaiken perusta
Hajutunnistuksen oppimisen kannalta on tärkeää, että koira malttaa rauhoittua jäljelle lähdettäessä ja haistelee kunnolla maalikoirasta annettavan hajun eli alkuhajun. Maalikoirasta annettavassa hajussa on aina myös maalikoiran ohjaajan hajua. Jäljen alkuun tehdään alue, jossa on pelkkää koiran hajua, jotta voidaan varmistaa, että etsijäkoira etsii maalikoiraa eikä maalikoiran seurana olevaa ihmistä.
Koiran ohjaajan koulutus
Koiran kanssa harjoittelun lisäksi ohjaaja opiskelee erilaisia muita etsinnöissä tarvittavia taitoja. Maasto ja sääolosuhteet vaikuttavat huomattavasti etsintöihin, joten ohjaajan on perehdyttävä niihin liittyviin erityispiirteisiin. Ohjaajan tulee oppia, miten tuulet, ilmavirrat ja maanpinnalla tapahtuvat olosuhteiden muutokset vaikuttavat hajujen liikkumiseen. Samoin hajujen käyttäytyminen erilaisissa maastoissa on oleellista. Suunnistuksesta on hyvä osata ainakin alkeet, sillä harjoituksissa ja tosietsinnöissä joutuu jatkuvasti lukemaan karttaa. Lisäksi koiran ohjaajan on syytä osata koiran, kissan ja ihmisen ensiapua.
Koirakon tie alkeiskurssilta etsintävalmiiksi Alkeiskurssi: Koirakon koulutus alkaa alkeiskurssilla. Alkeiskurssin päätarkoituksena on tutustuttaa koirakko lajiin ja antaa ohjaajalle työkaluja koiransa kouluttamiseen. Kurssiin kuuluu viisi harjoituskertaa ja loppukoe. Alkeiskurssin jälkeen koirakko siirtyy harjoittelemaan treenirinkiin.
Jatkokurssi: Jatkokurssilaiset suorittavat samaten viisi jälkeä ja loppukokeen. Jatkokurssin jälkeen harrastus jatkuu taas treeniringissä ja kokemuksen karttuessa tosietsintöihin valmistavilla kursseilla.
Etsintöihin valmistavat kurssit: Etsintöihin valmistavilla kursseilla keskitytään tietynlaisiin vaikeisiin jälkiin. Kurssien teemat ovat vanhat jäljet, pitkät jäljet ja kaupunkijäljet. Kullakin kurssilla on kolme harjoitusta ja loppukoe.
Ohjaajan kurssit: Etsintöihin valmistavien kurssien välissä on ohjaajalle tarjolla koulutusta; suunnistus, koiran, kissan ja ihmisen ensiapu sekä maaston, tuulen ja lämpötilan vaikutus hajun käyttäytymiseen.
Etsintätoko: Treeniringin lisäksi koirakoiden jatkuvaan koulutukseen kuuluu etsintätoko. Etsintätokotreeneissä harjoitellaan arkitottelevaisuutta erityisesti tätä lajia silmällä pitäen. Avainasemassa ovat ihmisten ja koirien sujuva kohtaaminen sekä käskystä paikalla pysyminen. |

